keskiviikko 26. syyskuuta 2012

ROBININ JÄTTIKONSERTTI JA ROBIN-ELOKUVAN ENSI-ILTA HARTWALL AREENALLA 1. JOULUKUUTA

ROBIN JÄTTIKONSERTTI JA ENSI-ILTA / HARTWALL AREENAHartwall Areenalla tehdään kotimaisen popmusiikin historiaa lauantaina 1. joulukuuta kun ensi-iltansa saa elokuva kotimaiselle tähtitaivaalle singonneesta 14-vuotiaasta Robinista. Elokuvan jälkeen yleisö saa nähdä miten kaikkien aikojen nuorin Hartwall Areenan täyttävä kotimainen artisti heittää faneilleen todellisen Robin Supershow’n.
 
Hartwall Areenalla ensiesitetään 1. joulukuuta Solar Filmsin tuottama kokoillan elokuva, jossa kerrotaan Robinin tarina, kuvataan keikkoja, ja seurataan uudenChillaa-albumin tekemistä sekä nuoren tähden elämää kulissien takana. Elokuvan ohjaaja Inari Niemen mukaan Robin on elokuva monin tavoin hyvin tavallisesta pojasta, joskin hyvin rohkeasta sellaisesta.
 

”Vaikka kyse on ilmiöstä jonka kaltaista ei ole Suomessa aiemmin nähty, vielä kiinnostavampi aihe elokuvan tekijälle oli Robin itse. Elokuvassa seurataan vaihetta, jossa hän siirtyy nuoruuteen ja vaikuttaa omaan elämäänsä ja musiikkiinsa aivan uudella tavalla.”, Niemi toteaa.
 
Robin mukaan leffan tekeminen oli tosi siistiä: ”On se tietty vähän hassua olla elokuvan aiheena, varsinkin kun oon vielä näin nuori, mutta ei sitä tullut aina edes ajateltua että kuvataan elokuvaa kun kamerat pyörii keikoilla muutenkin mukana.”, toteaa Robin.
 
Robinin esikoisalbumi Koodi julkaistiin helmikuussa 2012 ja se myi päivässä triplaplatinaa. Kesäkuussa Robinista tuli kaikkien aikojen nuorin suomalainen artisti, joka ylitti 100 000 myydyn levyn maagisen rajan.
 
Perjantaina 5. lokakuuta Universal Music julkaisee Robinin uuden albumin Chillaaja kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan nimeltä Robinin huikea tarina. Samana päivänä alkaa myös Hartwall Areenan Robin-päivän lipunmyynti Lippupisteessä.
 
Chillaa-albumin ensimmäinen single Puuttuva palanen feat. Brädi julkaistiin 12. syyskuuta ja se nousi välittömästi iTunesin ykköseksi. Ensimmäisen viikon aikana singlen video katsottiin YouTubessa yli puoli miljoonaa kertaa.
 
Robin toivoo fanien saapuvan runsaslukuisena Hartwall Areenalle lauantaina 1. joulukuuta: ”Toivottavasti kaikki pääsevät elokuvan ensi-iltaan. Voin luvata, että keikalla tulee olemaan kunnon showmeininki!”, nuori tähti intoilee.
 
Koko perheen yllätyksellisen ja vauhdikkaan shown tuotannosta vastaavat Solar Films ja Eastway Oy.
 
ROBIN-ELOKUVAN ENSI-ILTA JA ROBIN SUPERSHOW  
Hartwall Areena, Helsinki (Areenankuja 1)
La 1.12.2012
Ovet klo 14.00; elokuva klo 15:30-17.00 ja Robin Supershow klo 17.45-19.00
Liput: 49€/39€ + toimituskulut
 
LIPUNMYYNTI:
Ennakkomyynti ilmaisen Menoklubin jäsenille verkossa käynnistyy perjantaina 28.9. klo 9:00 ja päättyy keskiviikkona 3.10. klo 15:00. www.menolippu.fi/menoklubi
 
Yleinen lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä pe 5.10. klo 9:00.  
Puh. 0600 900 900 (1,97€/min + pvm) klo 7-22 www.lippu.fi
Kuljetuksen sisältävien matkapakettien tiedustelut Matka-Vekka puh. 020 120 4000 www.matkavekka.fi

Lähteet

facebook/RobinVirallinen
robinmusic

lauantai 22. syyskuuta 2012

Robin lähettää terveisiä faneilleen, katso video




Heikki & Mikko Show'n avausjaksossa esiintynyt Robin kertoi MTV3.fille saavansa jätesäkillisiä fanipostia. Millaisia terveisiä sympaattinen nuorimies haluaa faneilleen lähettää?
Heikki & Mikko Show'ssa vieraillut Robin sai uskolliset faninsa liikkeelle. Studion ulkopuolella suuri fanilauma osoitti suosiotaan laulajalle kiljumalla.
– Fanipostia tulee aika paljon, monta jätesäkillistä, Robin paljastaa.
– Ne avataan ja sitten katsotaan, onko niissä osoitetta. Meillä on nimmarikortteja, joita lähetämme postissa takaisin. Valitettavasti kysymyksiin emme pysty vastaamaan, nuorimies pahoittelee.
Millaisia terveisiä Robin haluaa faneilleen lähettää? 

Lähteet
robinmusic
MTV3

Heikki & Mikko Show: Robinilla hissitrauma, Chisu paljasti keikkamokan

Heikki & Mikko Show: Robinilla hissitrauma, Chisu paljasti keikkamokan
Heikki & Mikko Show, ensimmäisen jakson vieraat: Robin, Chisu ja Vesa-Matti Loiri.


Heikki & Mikko Showssa nähtiin haastateltavana yhtä aikaa peräti kolme suosikkiartistia. Paljastuksia ja mielenkiintoisia tarinoita kuultiin Robinilta, Vesa-Matti Loirilta ja keikkatauolle jäävältä Chisulta.
Ensiaskeleensa ottanut Heikki & Mikko Show marssitti yhteishaastatteluunVesa-Matti Loirin, Chisun sekä Robinin. Kolme eri sukupolven tähtiartistia jutteli luontevasti keskenään, ja ottivatpa Loirin ja Robin konsolipelimatsinkin!
Robin on sukupolvensa idoli, joka ikänsä puolesta on saanut vasta vuoden matkustaa yksin hissillä. Nuorella miehellä oli kerrottavanaan traumaattinen tarina.
– Oltiin iskän työpaikalla kun olin 6-vuotias, ja halusin välttämättä ajaa hissillä yksin. Menin hissiin, painoin ykköskerrokseen ja huomasin alhaalla, että valot menee pois päältä. Jäi hirveät traumat, Robin tilitti.
Loiri puolestaan vitsaili laihduttaneensa 40 kiloa, joka on noin yhden Robinin verran. Vastaveto nuorisoidolin hissi-pelkoonkin löytyi nopeasti.
– En uskalla mennä enää hissiin, pelkään pimeää, artistilegenda vitsaili ja kertoi myös julkisuuden parhaita puolia olleen aikoinaan se, että "sai hyvin mimmejä".
Keikkatauolle suuntaava Chisu lähtee pitkän paussin jälkeen jälleen kuluttamaan koulunpenkkiä avoimeen yliopistoon. Nainen paljasti ohjelmassa kuumottavan keikkamokan viime kesältä.
– Kaisaniemessä oli Helsinki-päivänä, jossa esiinnyimme. Vilkaisin espoolaista kitaristiani ja huusin "hyvä Espoon jengi", vaaleaverikkö hihitti.

Lähteet
MTV3

perjantai 21. syyskuuta 2012

Michael Monroe video greetings Ruisrock 2012


Jos ette pari viikkoa taaksepäin ole huomanneet katsoa Michael Monroen syntymäpäiväjuhlia Ruisrockissa niin nyt kannataa katsoa artistien syntymäpäiväonnittelut ja laulut, mukana tietenkin myös Robin:

Lähteet

YouTube
RuisRock
Robin Unofficial Fansite

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vauhdikas traileri julki – tältä näyttää Robin-elokuva



Lähteet

iltasanomat
Robin Unofficial Fansite

Chillaa DELUXE

Robinin 'Chillaa' -albumi on nyt ennakkotilattavissa NetAnttilasta, ja vieläpä DELUXE-versiona, joka sisältää 6 bonusbiisiä + kappaleiden sanat. Levyn ennakkotilaushinta on 14,95 euroa.


1. Chillaillaan
2. Puuttuva palanen feat. Brädi
3. Luupilla mun korvissa
4. Biologiaa
5. Biisi ystäville
6. Kaunis luonnostaan
7. Paniikkiin
8. Häröilemään
9. Sisko
10. Haluun sun palaavan

Bonus biisit:
11. Puuttuva palanen - akustinen
12. Luupilla mun korvissa - akustinen
13. Puuttuva palanen (Wildzide Remix)
14. Chillaillaan (Sillyhatz remix)
15. Loopilla Mun Korvissa (DJ Dosse Epic Slowjam FM remix)

Special bonus:
16. Kun nuoruus päättyy feat. The Rasmus


Lähteet

facebook/RobinVirallinen
NetAnttila
Robin Unofficial Fansite

MTV EMA 2012:Robin

Robin kiitteli facebookissa fanejaan MTV:n Europe Music Awardsien alkukarsintojen äänestyksestä. Seuraavaksi onkin vuorossa lopullinen äänestys. Miten on, äänestetäänkö Robin voittoon?

Lähteet

facebook/RobinVirallinen
Robin Unofficial Fansite
MTV

tiistai 18. syyskuuta 2012

Teinitähti Robin: En yritä olla muita hienompi

Teinitähti Robin: En yritä olla muita hienompi


Teinitähti Robin huomaa suosionsa arkielämässään.
Frontside Ollie -hitillään suomalaisten sydämiin laulanut Robin on saavuttanut vuodessa suuren suosion. Laulajan debyyttialbumia on myyty yli 100 000 kappaletta, ja uusi albumi julkaistaan piakkoin.
– Onhan tuo levymyynti aika hieno suoritus Suomessa. Olen äärimmäisen tyytyväinen, Robin kertoo MTV3.fi:lle.
Alkuvuodesta Robinilta pyydettiin nimikirjoituksia silloin tällöin koulussa, ja laulaja sai kävellä rauhassa kaduilla. Nyt tilanne on hieman muuttuntut.
– Kyllähän se suosio nyt alkaa näkyä katukuvassakin. Huomaa, että katseet kääntyilevät, mutta ei se minua haittaa. En yritä olla mitenkään hienompi kuin olen. Olen oma itseni siviilissäkin.
Lähteet
MTV3

Shown ensimmäisessä jaksossa upea vieraskattaus

Shown ensimmäisessä jaksossa upea vieraskattaus



Show starttaa MTV3-kanavalla perjantaina 21.9.2012, ja vieraina nähdään heti Suomen eturivin julkkiksia. Lisäksi paljastuu ohjelman nimi, jota voi äänestää ohjelman nettisivuilla aina suoraan lähetykseen asti.
Heikki Paasonen ja Mikko Leppilampi isännöivät ohjelmaa, jota tehdään isolla tunteella. Illan jaksossa vieraina muun muassa Vesa-Matti Loiri sekä haastateltavana ja artistivieraana Robin, jonka tulevan elokuvan traileri nähdään nyt ensi-illassa.
Koska Mikon ja Heikin mielestä ihan kaikesta voi kisata, ohjelmalla ei ole vielä nimeä. Ensimmäisessä jaksossa selviää, kumman nimen yleisö on ohjelmalle valinnut: Heikki & Mikko Show vai Mikko & Heikki Show.
Poikamaisen fiiliksen lisäksi ohjelmassa nähdään kovia haastateltavia, haastateltavien mutseja, arkipäivän kansalaisaktivismia sekä koukuttava epäonnenpyörä. Nämä miehet ovat valmiita laittamaan itsensä likoon hyvän viihteen vuoksi!
Lähteet
MTV3/show

maanantai 17. syyskuuta 2012

Chillaa


5.10.2012, taas yksi merkittävä päivä niin faneille kuin itse Robinillekin.
Robinin toinen albumi, 'Chillaa' näkee päivänvalon n. kuukauden kuluttua, jonka jälkeen onkin luvassa uusi keikkarintama:

10.11 Oulu, Teatria
11.11 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
8.12 Nilsiä, Tahko Spa
9.12 Jyväskylä, Paviljonki

Lähteet

facebook/RobinVirallinen
Robin Unofficial Fansite

torstai 13. syyskuuta 2012

Puuttuva Palanen feat. Brädi


▶ http://www.facebook.com/RobinVirallinen
▶ Lataa omaksi: http://bit.ly/iTunes_Puuttuva_palanen_Robin

Ohjaus: Marko Mäkilaakso
Kuvaus: Hannu-Pekka Vitikainen

Virallinen kotisivu: http://www.robinmusic.fi/

© Universal Music Finland 2012

Lähteet

YouTube
robinmusic
Universal Music Finland

Teinisensaatio Robin yllättää: "Musiikista ei tule ammattiani"



Teinisensaatio Robin on iästään huolimatta jo aikamoinen lavakettu – ainakin näin voisi päätellä siitä, ettei laulaja myönnä jännittävänsä monituhatpäisen yleisön eteen astumista Elämä lapselle –konsertissa pätkääkään.
– Olen saanut ihan hirveästi lisää itsevarmuutta tämän kesän aikana. Alkukesästä olin aina varmaan neljä tuntia ennen keikkaa vatsa ihan sekaisin ja nyt ei jännitä ollenkaan! Robin kertaa hymyillen kulunutta kesää.
Tämäniltaisen keikan poppari tosin myöntää olevan siinä mielessä jännittävä, että lavalla soitetaan uusi biisi. Väliin hurjaltakin tuntuvassa pyörityksessä ollut Robin kertoo jalkojensa pysyvän maassa kuitenkin ihan helposti ympärillä pyörivästä härdellistä huolimatta.
– Kaikki aina kyselevät eikö minulla nouse pissa päähän. Mutta en minä kehuskele tekemisilläni, olen vain oma itseni!
– En mieti itseäni minään starana vaan Robinina, joka käy koulua ja on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Minulla vain on tällainen harrastus.
Ehkä hivenen yllättäen poppari kertoo, ettei oikeastaan usko musiikin kantavan tulevaisuudessa ammatiksi asti.
– En usko, että tästä tulee minulle ammatti missään vaiheessa. Sitten kun joskus tekee omia biisejä, niin ei se tunnu työltä, se on vain hauskaa. Mutta täytyy tietysti hankkia jokin toinen ammatti siltä varalta, että tämä kaikki loppuu joskus.
Siitä, mitä tämä vaihtoehtoinen toimi saattaisi olla, ei tosin vielä ole tietoa. Elämä lapselle –konsertissa myös esiintyneen, Robinin naispuoliseksi kilpailijaksikin tituleeratun Tuulin nuori mies toivottaa kohteliaasti tervetulleeksi alalle.
– Musiikki ei todellakaan ole mikään kilpailu. Minusta on vain siistiä, että meitä on kolme vähän nuorempaa artistia kentällä, Robin sanoo viitaten Tuuliin ja räppäri Puhuvaan Koneeseen.
– Kukin tekee oman tyylistään, erilaista musiikkia ja jokaisella on oma kuulijakuntansa, että tervetuloa remmiin vaan!

Lähteet
STARA

Robinilla oma keikka Hartwall Areenalla joulukuussa!

Robin ottaa tuntumaa Harwall Areenaan tänään Elämä lapselle -konsertissa.

Robin nousee Hartwall Areenalle joulukuussa.

Laulajatähti Robinin uusi kappale Puuttuva palanen sai eilen esiesityksensä Hartwall Areenalla Elämä lapselle -konsertissa. Frontside Ollie -hitillään räjähdysmäiseen suosioon ponnahtanut laulaja nousee samalle lavalle vuoden lopulla yksin, kun Hartwall Areenalla raikaa Robinin oma konsertti.
Saavutus on 14-vuotiaalle, tämän vuoden alussa suuren yleisön tietoisuuteen ponnahtaneelle tähdelle varsin huomattava. Joulukuinen konsertti tulee olemaan osa Robinista kertovan dokumenttielokuvan juhlistusta.
Iloinen nuorimies nauttii suosiostaan ja vakuuttaa, ettei myllytys ole häirinnyt hänen koulunkäyntiään.
- Mulla oli itse asiassa kevätlukukaudella parempi keskiarvo kuin aikaisemmin, hän kertoi ennen konsertin alkua.
Robinin Koodi-albumia on myyty jo noin 100 000 kappaletta. Kakkosalbumi julkaistaan lokakuussa.

Lähteet
iltalehti

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Frontside Ollie saa jatkoa – Robinilta uusi albumi



Tammikuun puolessavälissä koko kansan tietoisuuteen Frontside Ollie -hitillään sensaatiomaisesti noussut teinitähti Robin julkaisee faniensa iloksi toisen albuminsa perjantaina 5. lokakuuta.
Levyn ensimmäinen single Puuttuva palanen julkaistaan tänään ja se saa ensiesityksensä Elämä Lapselle -konsertissa tänään noin klo 21. Sinkulla vierailee Spotify-listan ykköspaikkaa pitäväBrädi. Puuttuva palanen -single on saatavissa iTunesista heti Elämä Lapselle- konsertin esiintymisen jälkeen ja biisin video julkaistaan huomenna aamulla Robinin Facebook-sivuilla.
Robin julkaisi debyyttialbuminsa Koodi puoli vuotta sitten helmikuussa ja levy on myynyt tähän mennessä jo huimat yli 100 000 kappaletta. Levyltä julkaistiin Frontside Ollie -sinkun lisäksi singletFaija skitsoo ja Hiljainen tyttö. Kesän keikkojen ohessa Robin äänitti uutta albumiaan sekä lomaili merellisissä maisemissa.
Robinilla menee lujaa myös kirja- ja elokuvarintamalla. Tammi julkaisee lokakuussa Robinin huikea tarina -kirjan ja Solarfilmsin tuottama Robin-dokumenttielokuva saa ensi-iltansa joulukuussa.
Tällä hetkellä vahvistuneet keikat ovat:
10.11 Oulu, Teatria
11.11 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
8.12 Nilsiä, Tahko Spa
9.12 Jyväskylä, Paviljonki

Lähteet
YleX
RobinUnofficialFansite

Puuttuva Palanen

''Puuttuva Palanen''-julkaistaan tänään, ja se kuullaan Elämä Lapselle-konstertissa, jonka jälkeen se on ladattavissa iTunesista. Musiikkivideo julkaistaan  13.9.2012.


Puuttuva Palanen- Teaser 1


Puuttuva Palanen- Teaser 2


Lähteet

facebook/RobinVirallinen
robinmusic
Universal Music Finland
@antonsucksdorff2012

Robin Store


Kuten arvata saatatttekin, uutinen liittyy Robin Storeen, nyt nimittäin kannattaa käydä tutkimassa meille jo tutuksi tullutta sivustoa, sillä valikoimista löytyy runsaasti uusia tuotteita. Käy Livevarusteessa täältä.

Storesta läydät mm. näitä tuotteita:


Lähteet

RobinStore/Livevaruste
RobinUnofficialFansite

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Fanikanava

Robinilla on nyt oma ''fanikanava'' YouTubessa, kaikki vain tilaamaan.
Tilaa kanava täältä.


Lähteet

YouTube
robinmusic
RobinUnofficialFansite

EMA 2012 | VOTE FOR YOUR FAVOURITE ACT



MTV etsii äänestyksellä Best Finnish Act;iä. Anna äänesi Robinille täältä: Best Finnish Act: Robin.
Äänestää voit uudelleen joka 24 tunti.

Lähteet

facebook/RobinVirallinen
MTV
RobinUnofficialFansite

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Robinin huikea tarina-äänestä juliste

Robinin huikea tarina-kirjaan on ollut facebookissa mahdollista äänestää juliste, jonka tosisella puolella on pian ilmestyvän levyn kansi ja toisella puolella fanejen äänestämä kuva. Tässä olivat vaihtoehdot:





Robinin huikea tarina
-kirja ilmestyy 5.10.2012

Lähteet 

facebook/RobinVirallinen
RobinUnofficialFansite