perjantai 30. elokuuta 2013

Teinitähti Robin: Edessä viimeinen vuosi tutussa porukassa

Robin kävi Huomenta Suomen aamuvieraana 30.8. Copyright: MTV Oy

Uuden Boom Kah -sinkkunsa tänään julkaissut teinitähti Robin aloitti vastikään peruskoulun yhdeksännen luokan. Edessä on viimeinen opiskeluvuosi tutussa porukassa.

Teinitähti Robinin fanien odotus palkitaan tänään, kun nuori poppari julkaisi uuden sinkkunsa. Linnanmäen huvipuistossa kuultiin illalla ensimmäinen, Boom Kah -niminen lohkaisu Robinin kolmannelta albumilta, joka tulee ulos lokakuun alussa.

Robinin syksyn täyttää musiikkikuvioiden lisäksi myös opiskelu, sillä viime viikolla 15 vuotta täyttänyt nuorukainen aloitti hiljattain peruskoulun yhdeksännen luokan.

– Hyvin on käynnistynyt, aika sama meininki on kuin kasiluokalla: samat kaverit, samat opettajat ja sama koulu, Huomenta Suomen aamuvieraana pistäytynyt Robin kertoi MTV3.fille lähetyksen jälkeen.

Edessä on viimeinen vuosi peruskoulussa – ja viimeinen kouluvuosi samassa tutussa porukassa. Vuoden kuluttua eteen tuleva muutos tulee varmasti tuntumaan, sillä Robin kertoo saaneensa opiskella saman luokan kanssa ala-asteen ensimmäiseltä luokalta lähtien.

– Vielä ei tunnu haikealta, on vielä sen verran vuotta onneksi jäljellä. Mutta loppumetreillä varmasti sekin aika koittaa kun on yhdeksän vuotta ollut sama luokka. Se on ollut tosi hyvä juttu, mut varmasti me koodaillaan sen jälkeenkin vielä, Robin miettii.

Koulussa saa olla rauhassa – yleensä


Robinin hurja urakiito ei nuorukaisen mukaan ole juurikaan vaikeuttanut koulunkäyntiä. Artistihommat on pyritty hoitamaan koulun jälkeen ja viikonloppuisin, joten tunneilta ei ole joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tarvinnut olla poissa. Myös luokkahuoneessa laulaja saa useimmiten olla omillaan. Käytävillä, toisin kuin miehen keikoilla, ei ole toistaiseksi pyörtyilty.

– Se on oikein hyvä asia, että saan keskittyä opiskeluun. Koulussa saan olla ihan rauhassa, paitsi ehkä ne ekat pari viikkoa kun uudet seiskat tulevat uuteen kouluun, Robin kertoo.

Ensi keväänä peruskoulun penkiltä pääsevä Robin ei osaa vielä kertoa mahdollisista jatko-opintosuunnitelmistaan.

– Ei ole mitään hajua vielä! Sitä täytyykin varmaan alkaa pian miettimään, ehkä johonkin musiikkipuolelle tai johonkin lukioon. Musiikin lisäksi olisi varmaan hyvä miettiä joku toinenkin vaihtoehto, mutta ei mun vielä ehkä tarvitsekaan tietää. Tuntuu että tosi aikaisin pitäisi nykyään päättää, miksi haluaa. Onneksi on lukio että saa vähän aikaa miettiä!

Uusi albumi tuo nuoren muusikon syksyyn kiireitä ja keikkakuvioita, mutta hyvin arvosanoin kahdeksannen luokan päättäneellä tähdellä ei onneksi ole suuria numeronkorotuspaineita päättötodistusta ajatellen.

– Jos saan numerot pidettyä samana, niin se on hyvä. Toivotaan kuitenkin että mieluummin saisin niitä nostettua kuin laskettua, Robin heittää.

Lähteet

MTV3

tiistai 27. elokuuta 2013

Robin miehistyi silmissä – näin hän on muuttunut



Uusi promokuva paljastaa, että teinipoppari Robin on aikuistunut hurjasti vajaassa parissa vuodessa.

Pop-tähti Robin Packalen täytti viikonloppuna 15 vuotta. Frontside Ollie -läpimurtohitin julkaisemisesta on kulunut puolitoista vuotta, ja tänä aikana Robin on kasvanut lapsesta nuoreksi mieheksi. Hän on esimerkiksi muuttanut hiustyyliään ja venähtänyt hurjasti pituutta.

Nuoreen ikäänsä nähden poppari on saavuttanut jo hurjasti. Hän julkaisee kolmannen albuminsa lokakuussa. Lisäksi Robinin uusi single Boom Kah julkaistaan tämän viikon perjantaina ja sitä juhlistetaan Linnanmäellä. Pienen maistiaisen tulevasta voi katsoa ja kuunnella YouTubesta.

Katso kuvat Robinista uran alusta tähän päivään.

Robin ponnahti julkisuuteen Frontside Ollie -sinkun myötä tammikuussa 2012. Hän oli tuolloin 13-vuotias. Kuva: Jessica Räisänen / MTV Oy

Nuori poppari huhtikuussa 2012. Kuva: Lehtikuva

Robin syksyllä 2012. Kuva: Jessica Räisänen / MTV Oy

Palkintoja kahminut Robin Emma-gaalassa keväällä 2013. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Robin uudessa promokuvassaan syksyllä 2013. Kuva: Anton Sucksdorff / Universal Music

Lähteet

MTV3

maanantai 12. elokuuta 2013

Robin sai fanit hyppimään

- Törkeän siistiä vetää keikka Turussa, Robin iloitsi ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Kumpi on kivampi, parempi ja ihanampi: Robin ja Isac Elliot? Kysymys ei ole kovin vaikea, kun se esitetään Robinin ja Tuulin in the Park -keikalla Barkerinpuistossa.

Yleisön joukossa näkyy Robinin fanipaitoja ja keikan alkaessa ilmaan kohoa useita Robin-aiheisia kylttejä. Jonkun otsassakin lukee Robin.

Emilia, 7, ja Minja Aronen, 6, ovat odottaneet Robinin keikalle pääsyä jo vuoden. Molemmille kyse oli ensimmäisestä festarireissusta. Keikalle he tulivat Salosta.

Tytöt myöntävät, että Robin ja Isac Elliot ovat lopulta heidän mielestään yhtä hyviä.

– Laulut ovat parasta, summaa Emilia Aronen Robinin vetovoiman.

Kaikkein nuorimmille festarivieraille Isac Elliot on Robinia tuntemattomampi nimi. Vieraalla kielellä laulaminen verottanee suosiota tässä porukassa.

– Robin laulaa hyvemmin, arvioivat Sarianna Alve, 6 ja Kerttu Linnamäki, 5.

Robin-fanien seasta löytyy kuin löytyykin myös Isac Elliotin uskollisia kuuntelijoita.

– Isac on parempi, koska hän laulaa englanniksi, Maija Myrskyranta, 10, toteaa.

Kun esiintyjät saapuvat lavalle, tunnelma tiivistyy ja yleisön kädet kohoavat ilmaan. Vanhempien olkapäillä istuvilla lapsilla on kuulokkeet korvilla. Robinin lavalle saaminen vaati yhteisen jee-huudon ja odotus palkitaan. Chillaillaan kajahtaa ilmoille ja yleisö taputtaa heti mukana. Biisi ystäville ja Kaunis luonnostaan saavat porukan jo hyppimään ilmaan. Paikalla on yhteensä 3 500 kuulijaa.

Robinin ja Isac Elliotin vertaileminen täällä on selvästi epäreilu asetelma.

Lähteet

Turun Sanomat

sunnuntai 11. elokuuta 2013

R.U.F. raportoi

Hohhoijaa se on taas raportin aika, viimeisimmästä taitaakin olla jo...puoli vuotta? Olenko oikeassa? No melkein ainakin. 
Ensiksi haluan pyytää nöyrästi anteeksi uutisten takia, niitä ei ole kauheasti tänne tulvinut, ja syyt ovat siinä etten ole itse ollut paikan päällä, ja sitten Robinkin on ollut maailmalla, ensin kuukausi purjehtimassa ja sitten viikko Afrikassa. Vau, olisi se minullekkin kelvannut...
Noh, we are back, joten se tarkoittaa lisää uutisia. Tai melkein, nimittäin huomenna ainakin mulla alkaa täällä koulut mutta toivottavasti on sen verran rentoa hommaa ainakin alussa ettei kauheasti tarvi stressata. 

Mutta nyt juttu luistaa jo väärille raiteille, 
nimittäin mulla on vielä niita taulukoita.... jotka ei kiinnosta ketään.

facebook: 199 tykkääjää (huhhuh, niitä tuli pataljoona sillon kun Robin oli Oslossa)
twitter: 90 seuraajaa
blogger: 69 lukijaa

Siinä toivottavasti tuli kolme tärkeintä....
Ennen kuin lopetetaan niin muistutus, että minuun voi edelleen ottaa yhteyttä sähköpostilla, joka löytyy 'contact' osiosta. Yhteyttä saa ottaa missä vain asiassa ja kysymyksessä. Mutta jos asia on kiireinen, suosittelen käyttämään vieraskirjaa. Se on moderoitu, joten viestit tulevat näkyviin vasta kun olen hyväksynyt ne.
PS: uudesta 'store' osiosta pääsee nyt helposti molempiin Robin-fanituotekauppoihin, Eirikuvaan ja Livevarusteeseen.

HYVÄÄ ALKAVAA LUKUVUOTTA 2013-2014 KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLE♥

terv: Nora & R.U.F.

Robin palaa koulun penkille: Jatkosuunnitelmat auki

Robin kertoo käyttäneensä samaa penaalia ensimmäisestä luokasta asti. – Reppuni taas olen hankkinut viidennellä luokalla. Kuva: Sarianne Tähtivaara Copyright: MTV Oy

Koulut alkavat ensi viikolla. Teinipoppari Robin, 14, aloittaa yhdeksännen luokan.

– Koulu alkaa tiistaina, voi ei. Ei vaan, ihan hyvillä fiiliksillä olen sinne menossa, Robin vitsaili MTV3.fille Turussa järjestetyn Robin in the Park -tapahtuman jälkeen sunnuntaina.

Hän odottaa erityisesti kavereiden näkemistä, sillä viimeiset viisi viikkoa ovat menneet kesälomareissuilla poissa Suomesta.

– Olimme neljän viikon purjehdusreissulla ja sitten vielä viikon Afrikassa Burundissa, Robin selittää.

Robin tiedostaa, että yläkoulun ja samalla koko peruskoulun viimeinen luokka tuo mukanaan aikaisempaa enemmän työtä. Tulevaisuuden opiskelusuunnitelmat eivät kuitenkaan ole vielä täysin selvillä.

– Tänä vuonna täytyy panostaa paljon. Tiedän, että haluan jatkaa jonnekin opiskelemaan peruskoulun jälkeen, mutta sen tarkemmin en ole vielä kerennyt miettimään, hän kertoo.

Myös musiikkirintamalla Robinin syksyyn mahtuu mielenkiintoisia käänteitä. Hän on viihtynyt kesällä studiossa ja uusi levy alkaa olle viimeistä silausta vaille valmis.

– Kaikki kappaleet on äänitetty, joten levy on hyvällä mallilla. Luvassa on aika uudenlaista musiikkia, toivotaan, että ihmiset tykkäävät, Robin iloitsee.

Vaikka edessä onkin haastava vuosi, hän ei usko musiikin tekemisen ja koulun hankaloittavan toisiaan.

– Asioilla on tapana järjestyä. Ajattelen sen niin, että jotkut käyvät joka päivä jääkiekkotreeneissä, minulle taas musiikki on se harrastus. En ole tähän mennessäkään joutunut juurikaan olemaan koulusta pois, muutaman päivän vaan sieltä täältä, Robin selittää.

Lähteet

MTV3

lauantai 10. elokuuta 2013

Robin on tehnyt nimestään suositun - ihmiset löytävät lapsilleen nimiä pop-kulttuurista


Ihmiset ovat aina ammentaneet ideoita jälkikasvunsa nimiin julkimoista ja erilaisista ilmiöistä. Poppari Robinin nimi on viime vuosina ollut suosittu, ja myös Ruotsin prinsessa Estellen nimi on alkanut nousta pinnalle.

Omalle lapsukaiselleen nimen antaminen saattaa aiheuttaa vanhemmille unettomia öitä ja hampaiden kiristelyä - nimen kun pitäisi olla jollakin tavalla kolea, hieman erilainen, mutta kuitenkin turvallinen. Kukaan ei toivoisi muksunsa joutuvan koulukiusatuksi nimensä takia. Mikäli lähisuvussa kiertävistä nimistä ei irtoa, voi inspiraatiota hakea populaarikulttuurista - näin on tehty aina. Asiasta kertoo Yle Uutiset.
- Hyvä esimerkki on 1960-luvulla julkaistut Anni Polvan Tiina-kirjat, jotka tekivät Tiina-nimen suosituksi. Tietysti television myötä alettiin löytää esikuvia kirjallisuuden lisäksi myös televisiosta, kertoo Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala. 
Noin kauas menneiden vuosikymmenien utuun ei tarvitse mennä, sillä esimerkkejä löytyy varsin läheltä. Poppimiekkos Robinin nimi on nyt ottanut tulta alleen nimimarkkinoilla, ja tulevina vuosina Robin-nimisiä veikkosia tullaan varmasti näkemään enemmälti. Myös Ruotsin pikkuprinsessaEstellen nimi on kuumaa kamaa. 
Saarelma-Paukkalan mukaan erikoiset nimet ovat nykyisin kovassa suosiossa, mutta erikoisuudellekin on rajansa. Esimerkiksi Klonkku-nimisiin ihmisiin tuskin tullaan törmäämään ihan lähitulevaisuudessa. 
- Kyllä oikeusministeriön nimilautakunnassa on sellaisiakin tapauksia, että nimi saattaa olla poliittisesti arveluuttava tai epäillään, että lapsi tulisi kärsimään nimestään, jos se hyväksytään. Esimerkkeinä tällaiset Taru sormusten herrasta -kirjasarjasta tai science fictionista lainatut nimet, jotka voivat olla hieman kyseenalaisia, Saarelma-Paukkala tuumii. 
Lähteet
YleX
R.U.F.