sunnuntai 19. elokuuta 2012

Robinilta uusi albumi lokakuussa

Levyn ensimmäinen single julkaistaan syyskuussa.

Teinityttöjen päiväunien kohde Robinin kesä on ollut kiireinen keikkailun, elokuvan kuvaamisen ja uuden levyn kanssa.

Lauantaina 150 Robin-fania kokivat onnen hetkiä Hämeenlinnassa, kun he pääsivät mukaan kuvaamaan Robinista ilmestyvää elokuvaa. Täyspitkä dokumenttielokuva julkaistaan joulukuussa ja se kertoo Robinin elämästä niin lavalla, kuin sen ulkopuolellakin. Siviilissä poptähti on juuri aloittelemassa peruskoulun kahdeksatta luokkaa.
Lauantaina fanit pääsivät kuulemaan Robinilta kolme täysin uutta kappaletta, jotka ovat nimeltään Luupilla mun korvissainPuuttuva palanenja Chillaillaan. Puuttuva palanen -kappale tulee olemaan ensimmäinen single Robinin uudelta albumilta. Robin esittää sen ensimmäisen kerran Elämä lapselle -konsertissa 12. syyskuuta.
Robinin kesä on kulunut levytyksen ohella keikkaillessa. Kiireisen herran aikatauluun on mahtunut noin kolme keikkaa viikkoon. Yksi parhaista keikkamuistoista sijoittuu Turkuun.
- Erityisesti mieleen jäi Ruisrockin keikka. Oli jännää, että pääsin esiintymään sinne, vaikka olenkin poplaulaja. Olen siitä otettu, kertoi Robin tunnelmistaan.
Lähteet
Ilta-Lehti