tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi levy ja dokumenttielokuva

Robin kertoi IL-TV:lle muun muassa kesäkuulumisistaan ja tekeillä olevasta dokumenttielokuvasta.

Kuvausryhmä on seurannut Robinin mukana koko kesän. Lopputulos nähdään joulukuussa.

Juuri yläkoulun kahdeksannen luokan aloittanut Robin Packalen on kysytympi kuin kukaan suomalainen teini-idoli koskaan.
Nuoren herran salassa valmisteltu kakkosalbumi ilmestyy lokakuussa, ja joulukuussa saa ensi-iltansa hänestä kertova täyspitkä dokumenttielokuva. Robinin ensimmäinen albumi, helmikuussa ilmestynyt Koodi, on myynyt multiplatinaa, ja hänen ensimmäistä musiikkivideotaan, Frontside Ollieta, on katseltu YouTubesta yli yhdeksän miljoonaa kertaa.
Hurmaava nuorimies istahti IL-TV:n haastatteluun Hämeenlinnan-keikan yhteydessä ja kertoi tarkemmin käynnissä olevasta leffaprojektista. Kuvausryhmä on seurannut koko kesän Robinin mukana keikoilla.
- Managerit ja muutkin ovat kuvanneet. Leffaan tulee myös homemade-matskua ja siinä seurataan, mitä teen vapaa-aikana.
Katso video Robinin haastattelusta täältä.

Lähteet
iltalehti
IL-TV